Salaojitus

Tilaa, jossa maan suuret huokoset ovat tyhjiä, mutta muuten maa pidättää vettä koko imukykynsä verran, kutsutaan kenttäkapasiteetiksi. Tällöin maasta ei enää valu vettä omalla painollaan pois, ja salaojat lakkaavat vastaanottamasta vettä. Tämä tarkoittaa, että maa on vielä märkä – varsinainen kuivaaminen tapahtuu suoran haihdunnan sekä kasvin juurien vedenoton kautta.

Yksi salaojien tärkeimmistä tehtävistä on estää maakerrosten kyllästyminen vedellä yli kenttäkapasiteetin. Tällöin maan suuret huokoset pysyvät auki ja maaperän kaasunvaihto on riittävää. Kun kaasunvaihto toimii ja mururakenne ei rikkoudu talven aikana, kasvin juurilla on mahdollisuus kasvaa syvemmälle ja siten saada paremmin vettä ja ravinteita kesän edetessä ja maan kuivuessa. Salaojituksen tarkoituksena on siis ensisijaisesti mahdollistaa maan pysyminen ilmavana ja kasvua edistävänä ympäristönä, ei kuivattaa maata.

Kun ylimääräinen, maan huokosiin sitoutumaton vesi on keväällä poistunut maaperästä salaojien kautta, pienempi osa vedestä poistuu maasta haihtumalla auringon säteilyn vaikutuksesta. Kun auringon haihduttama vesimäärä on pienempi, salaojitettu maa lämpenee ja kuivuu keväisin nopeammin kuin ojittamaton, veden kyllästämä pelto. Tämä vaikuttaa suoraan kevättöiden ajankohtaan sekä siihen, kuinka nopeasti nurmi ja syysviljat lähtevät keväällä kasvuun.

Kuivan kesän sattuessa kohdalle juuristo ei pysty kovinkaan hyvin kasvamaan tiivistyneeseen maahan saadakseen vettä. Sen sijaan hyvärakenteisessa, hapekkaassa maassa kasvin käytettävissä oleva kokonaisvesivarasto on huomattavasti suurempi. Jotkin kasvit kasvattavat juurensa erittäin syvälle: esimerkiksi sinimailasen juuria on löydetty jopa 8 metrin syvyydestä.