Yritys

Yrityksen tarina

Esa Haho aloitti salaojitusuransa havaittuaan, että oman viljatilan pellot olivat kipeästi peruskunnostuksen tarpeessa. Yksipuolinen viljely ja liian harva salaojitus todettiin ongelmien aiheuttajiksi, ja tilalle hankittiin oma pieni salaojakone, Ketju-Mara. Vanhojen salaojien väleihin kaivettiin täydennysojat ja näin parannettiin ojien toimintaa. Peltojen vesitalous alkoi kohentua, mutta nopeasti selvisi, ettei kuitenkaan riittävästi.

Tästä kertoi se, että salaojien kohdalla peltojen kasvusto oli edelleen reilusti parempaa kuin salaojien välissä. Ojat siis toimivat hyvin, mutta niitä ei ollut tarpeeksi, joten tarvittiin kustannustehokas tapa rakentaa peltoon tiheä ojitus. Loput pelloista ojitettiin hyvällä menestyksellä käyttäen suodatinkangasta ja kuuden metrin putkiväliä. Myöhemmin peltomaan hoitoa on täydennetty muun muassa rakennekalkituksen ja kipsin avulla.

20 vuoden kokemuksella

20 vuotta sitten Esa Haho perusti yrityksen ja osti aurasalaojakoneen, jolla ojitus onnistuu taloudellisesti monenlaisissa sääolosuhteissa. Tämän jälkeen hän on toiminut salaojaurakoitsijana ympäri Etelä- ja Lounais-Suomea. Yrityksen asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä investointeihinsa ja monet nykyiset asiakassuhteet ovatkin alkaneet jo yrityksen perustamisvuosina.