Maan kasvukunto

Kuinka kehittää maan kasvukuntoa?

Kasvin kasvun perusedellytyksiä ovat lämpö, valo, vesi ja ravinteet. Kasvi sitoo juuristollaan maasta vettä sekä ravinteita, ja muuttaa niitä auringosta saamallaan energialla sokereiksi ja muiksi rakennusaineiksi. Sen vuoksi kasvualusta eli peltomaa on kasvinviljelyn tärkein resurssi.

Maan kasvukunto on yleisnimitys sille, kuinka hyvin peltomaa pystyy tarjoamaan kasville kasvuun tarvittavan biologisesti elinvoimaisen kasvuympäristön. Tämä on kokonaisuus, johon sisältyy veden ja ravinteiden lisäksi maan fyysinen rakenne sekä pieneliötoiminta. Viime aikoina näihin aiheisiin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota, ja tietoa onkin saatavilla jo varsin kattavasti.

Hyvin toimiva vesitalous sekä sade- ja valumavesien hallinta on edellytys kasvukunnon kehittämiselle. Suomessa monet salaojat ovat kuitenkin huonokuntoisia. Tähän on usein syynä liian harva putkiväli sekä ojituksen ikääntyminen. Ojituksen kunnostamisella ja tarvittaessa sen uudistamisella voi olla paljonkin vaikutusta pellon viljeltävyyteen ja satojen parantamiseen. Kun vesitalous on kunnossa, myös muut maanparannustoimet kuten jankkurointi, maanparannuskasvien käyttö ja muut maan hoitotoimenpiteet tekevät tehtävänsä.

Maan kasvukunto